Ilmoita yrityksesi lahjakas suunnittelu- ja konsultointialan ammattilainen mukaan EFCAn Future Leaders 2024-kilpailuun!
The European Federation of Engineering Consultancy Associations (EFCA) on avannut viidennetoista kerran pidettävän kansainvälisen EFCA Future Leaders –kilpailun. Haku kilpailun Suomen esikarsintaa varten on auki 15.03.2024 klo 12.00 asti.
EFCA Future Leaders -kilpailu on suunnattu 35-vuotiaille ja sitä nuoremmille suunnittelu- ja konsultointialan ammattilaisille, jotka työskentelevät kansalliseen yhdistykseen kuuluvissa jäsenyrityksissä. Kilpailun tarkoituksena on tuoda esille Euroopan seuraavan sukupolven johtajien ammatillista osaamista sekä taitoja. Kilpailu pyrkii tuomaan myös esille suunnittelu- ja konsultointialan monimuotoisuutta sekä lisäämään kilpailun avulla alan kiinnostavuutta.
SKOLin jäsenyrityksillä on nyt loistava mahdollisuus nimetä kilpailuun mukaan heillä työskenteleviä lahjakkaita 35-vuotiaita tai sitä nuorempia suunnittelu- ja konsultointialan ammattilaisia.
Tämänvuotinen kilpailu on erityinen, sillä kilpailuun on tehty joitakin uudistuksia. Uudistettujen hakuprosessien ja viiden uuden huippuosaamisen kategorian käyttöönoton myötä kilpailu haluaa korostaa entisestään tulevaisuuden johtajien roolia hankkeessa.
EFCA Future Leaders’ Competition 2024 -kilpailusta tulee nykyaikaisempi, helpommin lähestyttävä ja monipuolisempi.
Ensimmäistä kertaa kilpailun hakemuksen voi jättää vapaassa muodossa, muun muassa pdf-, video-, ppt- ja prezi-muodossa. Luovuutta hakemuksissa kannustetaan ja siitä palkitaan. EFCA on ottanut kilpailussa käyttöön uudet huippuosaamisen luokat, joiden kautta hakemuksia arvioidaan. Myös erityisesti esityksen laatuun on tänä vuonna kiinnitetty huomiota sen arvioinnissa.
Uudet huippuosaamisen kategoriat kilpailussa ovat:
– Hakemuksen laatu,
– Suunnittelu,
– Digitaaliset ja uudet teknologiat,
– Vaikutus ilmastoon ja biodiversiteettiin
– Panos yhteiskuntaan
Alallamme ammattilaiset tarvitsevat yhä enemmän taitoja, jotta he voivat vastata yhteiskunnan heihin kohdistamiin odotuksiin. Näiden uusien huippuosaamisen luokkien käyttöönoton myötä toivomme, että nämä moninaiset taidot otetaan huomioon.
Tuomaristo laskee kunkin yksittäisen luokan pisteet yhteen voittajien määrittämiseksi. EFCA Future Leaders’ Competition -kilpailun kokonaiskilpailun voittajan määrittämiseksi tuomaristo yhdistää kaikkien luokkien kilpailutyöt (lukuun ottamatta esityksen laatua) ja myöntää Grand Prix -palkinnon.
Kilpailun palkinto julkistetaan myöhemmin. Itse kilpailun tuloksen julkistus tehdään kesäkuussa GAM & konferenssissa. Palkittaville kilpailijoille tuloksesta tiedotetaan huhtikuun aikana.
Miten hakea mukaan kilpailuun:
Kilpailuun nimeämisen ehdot:
1. Ikäraja: 35 vuotta
2. Ehdokas työskentelee SKOL ry:n jäsenyrityksessä
3. Esitetyn hankkeen on täytynyt valmistua henkilön työskennellessä SKOL jäsenyrityksessä
Arviointikriteerit:
EFCA:n Future Leaders -kilpailussa keskitytään hakijan panokseen hankkeessa eikä niinkään itse hankkeeseen. Siksi EFCA:n hallituksen jäsenistä, edellisen kilpailun voittajasta ja EFCA:n Future Leaders -ohjauskomiteasta koostuva tuomaristo tekee päätöksensä seuraavien viiden huippuosaamisen kategorian perusteella:
1. Esityksen laatu: Keskitytään esityksen yleiseen laatuun, mukaan lukien suunnittelu ja luovuus.
2. Tekniikka: Painopisteenä ovat toimitetun työn tekniset osatekijät, kuten tieteellinen tarkkuus ja innovatiivisuus.
3. Digitaaliset ja uudet teknologiat: Painopiste digitaalisten ja uusien teknologioiden soveltamiseen ja integrointiin. Teknologioiden integrointi hankkeeseen.
4. Vaikutukset ilmastoon ja biologiseen monimuotoisuuteen: Painotetaan hankkeen myönteistä vaikutusta ilmastonmuutokseen ja ilmastoon. Ympäristönäkökohtiin, myös ilmastoon ja biologiseen monimuotoisuuteen.
5. Vaikutus yhteiskuntaan: Painotetaan hankkeen panosta insinööritieteisiin ja yhteiskuntaan, yhteisölle ja sen laajemmalle yhteiskunnalliselle vaikutukselle.
Miten osallistua Suomen esikarsintaan:
Jokainen SKOLin jäsenyritys voi ilmoittaa yrityksestään kolme ehdokasta mukaan esikarsintaan. Esikarsinnan jälkeen max. 5 valittua ehdokasta ilmoitetaan Suomesta mukaan varsinaiseen EFCAn kansainväliseen kilpailuun.
Ehdokkaan ilmoittaminen mukaan esikarsintaan tapahtuu viimeistään perjantaina 15.03.2024 klo 12.00 mennessä lähetetyllä hakemuksella (tänä vuonna kannustetaan hakemuksen luovuuteen. Hakija saa toimittaa kilpailuhankeen esittelyn sekä itsensä esittelyn haluamassaan muodossa. Esimerkiksi pdf-, video-, ppt- ja prezi-muodossa.) Esityksessä tulee käydä selkeästi ilmi hakijan keskeinen rooli hankkeessa sekä hankkeen innovaatioisuus. Huomiothan myös hankkeen esityksessä EFCAn määrittelemät viisi arviontiluokkaa (Hakemuksen laatu, suunnittelu, digitaaliset ja uudet teknologiat, vaikutus ilmastoon ja biodiversiteettiin sekä panos yhteiskuntaan.)
EFCA Future Leaders’ Competition -kilpailuun osallistuminen edellyttää, että hakijat toimittavat:
1. Hankkeen esittelyn
2. Johtajan/valvojan lausunto
Hankkeen esittely:
Kandidaatit voivat vapaasti valita haluamansa projektin esitystavan. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi PDF, video, PowerPoint (PPT) tai Prezi. Hankkeiden esittelyiden korkean tason sekä vertailukelpoisuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi arviointimenettelyssä, pyydetään, että esitys ei saa kestää yli 5 minuuttia. Tällä ohjeella varmistetaan, että toimitetut videot eivät ylitä 5 minuutin rajaa, ja esitysten on oltava mahdollisimman lyhyitä.
Ohjaajan/valvojan lausunto:
Hankkeen esittelyn yhteydessä on toimitettava myös ohjaajan/valvojan lausunto.
Lausunnossa on vahvistettava seuraavat seikat:
a. Hakijan hanke esittely kuvastaa todenmukaisesti Future Leaderin (FL) ehdokkaan roolia esitetyssä hankkeessa
b. Hanke esityksessä käytettyjä materiaaleja/dokumentteja on lupa käyttää kilpailussa
c. Esiteltyä hanketta on lupa käyttää referenssinä kilpailussa
d. Kilpailua varten tehdyn hanke esittelyn on valmistanut kilpailuun nimetty ehdokas itse
Kaikkien aineistojen on oltava englanninkielisiä tai niihin on liitettävä englanninkielinen käännös.
Hakija lähettää hakemuksen sähköisesti suomen esikarsintaa varten viimeistään 15.03.24 klo 12.00 mennessä osoitteeseen: tommi.karvonen@teknologiateollisuus.fi .On erittäin suositeltavaa, että tämä tapahtuu WeTransferin tai Dropboxin kaltaisen järjestelmän avulla. Suositeltava tiedostomuoto on Suomi – Sukunimi- Etunimi.
Suomen osalta kilpailuun kansainväliseen kilpailuun nimettävien ehdokkainen valinta tehdään 27.03.24 mennessä.
TARKENTAVIA KYSYMYKSIÄ KILPAILUSTA VOI TEHDÄ 08.03. ASTI SÄHKÖPOSTILLA OSOITTEESEEN: Tommi.karvonen@teknologiateollisuus.fi
Liitteet