Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Suhdannekatsaus 2/2023

Suhdannekatsaus 2/2023

SKOL suhdannekatsauksessa esitetyt tiedot perustuvat SKOLin että Teknologiateollisuuden suunnittelu- ja konsultointialan jäseniltä vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla kerättyihin tietoihin. SKOL suhdannetasauksen esittämissä kuvaajissa on käytetty vain SKOL jäsenten antamia tietoja. Tämän vuoksi esitetyt tiedot saattavat erota Teknologiateollisuuden antamista tiedoista.

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 2/2023

Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut) liikevaihto Suomessa nousi vuonna 2022 kahdeksan prosenttia verrattuna vuoteen 2021. Vuonna 2022 liikevaihtoa Suomessa kertyi kaikkiaan reilut seitsemän miljardia euroa.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi–maaliskuussa prosentin vähemmän kuin loka–joulukuussa ja 20 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2022 vastaavalla ajanjaksolla.

Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa prosentin pienempi kuin joulukuun lopussa ja suurin piirtein sama kuin vuoden 2022 maaliskuussa.

Alkuvuoden tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon arvioidaan jatkavan kasvussa kuluvan vuoden alkupuoliskolla, mutta rakentamisen hidastuminen saattaa taittaa kasvun vuoden jälkipuoliskolla.

Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli maaliskuun lopussa 0,4 prosenttia suurempi kuin joulukuun lopussa. Henkilöstöä oli maaliskuussa noin 58 300.

SKOL suhdannekatsaus 2/2023

Tämän otsikon alla esitetyt tiedot perustuvat SKOL jäsenten antamiin tietoihin tilauskantakyselyssä 1/2023. Tässä SKOLin suhdannekatsauksessa jäsenten antamat tiedot ovat Teknologiateollisuuden talouskatsauksesta poiketen jaettu kolmeen eri suunnittelu- ja konsultointialan sektoriin: talonrakennukseen, teollisuuteen, sekä infraan (yhdyskuntasuunnittelu). Otantaan ja tietojen jaotteluun liittyvien erojen vuoksi SKOLin keräämän aineiston tiedot voivat poiketa jonkin verran edellä esitetyistä Teknologiateollisuuden näkymistä.

Kesällä 2021 SKOLin suhdannekatsaus uudistettiin ja sen mahdolliset epätarkkuudet poistettiin, jotta se kuvaisi paremmin todellista tilannetta. Niinpä luvut saattavat erota aiemmista katsauksista, eivätkä 3/2021 katsausta vanhemmat tiedot ole vertailukelpoisia vanhempiin.

Suhdannekatsausta 2/2023 laatiessa on suhdanteen laskentakaavaa hieman päivitetty vastaamaan paremmin toimialojen kokonaiskuvaa. Tämän vuoksi tämän suhdannekatsauksen luvut eivät ole edellisiin täysin vertailukelpoisia.