Suhdannekatsaus 3/2023
SKOL suhdannekatsauksessa esitetyt tiedot perustuvat SKOLin että Teknologiateollisuuden suunnittelu- ja konsultointialan jäseniltä vuoden 2023 toisella kvartaalilla kerättyihin tietoihin. SKOL suhdannetasauksen esittämissä kuvaajissa on käytetty vain SKOL jäsenten antamia tietoja. Tämän vuoksi esitetyt tiedot saattavat erota Teknologiateollisuuden antamista tiedoista.
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2023
Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut) liikevaihto Suomessa nousi vuonna 2022 yhdeksän prosenttia verrattuna vuoteen 2021. Vuonna 2022 liikevaihtoa Suomessa kertyi kaikkiaan reilut seitsemän miljardia euroa.
Tämän vuoden tammi–huhtikuussa liikevaihto oli seitsemän prosenttia suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti–kesäkuussa yhdeksän prosenttia vähemmän kuin tammi–maaliskuussa ja 17 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2022 vastaavalla ajanjaksolla.
Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kolme prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa ja samoin kolme prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 kesäkuussa.
Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun vastaajarakenne on muuttunut edellisiin julkaisuihin nähden suunnittelu- ja konsulttialalla. Tästä syystä sekä tilauskertymän että tilauskannan tasot nousivat aiempiin raportteihin nähden. Aikasarjojen neljännes- ja vuosimuutokset pysyivät kuitenkin ennallaan.
Alkuvuoden tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon kasvun arvioidaan pysähtyvän ja rakennusalan kehityksen myötä kääntyvän jopa laskuun loppuvuoden aikana.
Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli kesäkuun lopussa 0,4 prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa. Henkilöstöä oli kesäkuussa noin 54 900.
Yllä liitteenä olevassa suhdannekatsauksessa esitetyt tiedot perustuvat SKOL jäsenten antamiin tietoihin tilauskantakyselyssä 2/2023. Tässä SKOLin suhdannekatsauksessa jäsenten antamat tiedot ovat Teknologiateollisuuden talouskatsauksesta poiketen jaettu kolmeen eri suunnittelu- ja konsultointialan sektoriin: talonrakennukseen, teollisuuteen, sekä infraan (yhdyskuntasuunnittelu). Otantaan ja tietojen jaotteluun liittyvien erojen vuoksi SKOLin keräämän aineiston tiedot voivat poiketa jonkin verran edellä esitetyistä Teknologiateollisuuden näkymistä.
Kesällä 2021 SKOLin suhdannekatsaus uudistettiin ja sen mahdolliset epätarkkuudet poistettiin, jotta se kuvaisi paremmin todellista tilannetta. Niinpä luvut saattavat erota aiemmista katsauksista, eivätkä 3/2021 katsausta vanhemmat tiedot ole vertailukelpoisia vanhempiin.
Suhdannekatsauksessa 2/2023 on laskentakaavoja hieman päivitetty vastaamaan paremmin toimialojen kokonaiskuvaajia. Tämän vuoksi tämän suhdannekatsauksen luvut eivät ole edellisiin täysin vertailukelpoisia.