Suomen edustajat EFCA Future Leaders 2023 -kilpailuun on valittu
The European Federation of Engineering Consultancy Associations (EFCA) on avannut neljännentoista kerran pidettävän kansainvälisen EFCA Future Leaders –kilpailun. Suunnittelu ja- konsultointialan toimialajärjestö SKOL ry on valinnut Suomen edustajat mukaan kevään aikana käytävään kilpailuun.
SKOLin jäsenyrityksillä oli alkuvuoden aikana mahdollisuus ilmoittaa yrityksissään työskenteleviä lahjakkaita nuoria ammattilaisia mukaan EFCA Future Leaders -kilpailuun. Kilpailun Suomen esikarsintaa varten tulleista hakemuksista SKOLin hallitus sekä toimiston kokoama esivalintaraati valitsi viisi nuorta ammattilaista edustamaan suomalaista suunnittelua kilpailuun.
Suomea edustamaan valittiin Riku Höyhtyä Swecolta, Eero Makkonen AFRYltä, Hamilkar Alava Bergroth A-Insinööreiltä, Elli Kinnunen A-Insinööreiltä sekä Anttoni Kananen Sitowiselta.
Valitut kilpailijat edustavat projekteiltaan hyvin laajaa kattausta erilaisia suomalaisia suunnittelu- ja konsultointialan hankkeita, joissa nuoret ovat päässeet olemaan mukana merkittävissä rooleissa. Edustajat ovat hankkeidensa kautta osoittaneet erityistä ammatillista osaamistaan.
Kilpailun voittaja julkistetaan kevään 2023 aikana. Kilpailun voittaja tullaan kutsumaan mukaan kesäkuussa 2023 Istanbulissa järjestettävään konferenssiin EFCAn kustantamana. Kustannukset sisältävät matkat sekä majoituksen. Toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailijat palkitaan ECFAn konferenssiin osallistumista varten 500 euron arvoisella avustuksella.
EFCA Future Leaders -kilpailu on suunnattu 35-vuotiaille ja sitä nuoremmille suunnittelu- ja konsultointialan ammattilaisille, jotka työskentelevät kansalliseen yhdistykseen kuuluvissa jäsenyrityksissä. Kilpailun tarkoituksena on tuoda esille Euroopan seuraavan sukupolven johtajien ammatillista osaamista sekä taitoja. Kilpailu pyrkii tuomaan myös esille suunnittelu- ja konsultointialan monimuotoisuutta sekä lisäämään kilpailun avulla alan kiinnostavuutta.