Kaupunki

Blogi: Asumiskelpoisten kaupunkien mittarit

21.2.2022 klo 8.26

Tehokkuus on ollut pitkään kaupunkisuunnittelun peruskysymys

Siitä lähtien, kun nopea kaupungistuminen alkoi 1900-luvun alussa, suunnittelijoita on kiinnostanut kiinteistökehityksen volyymi. 1800-luvun lopulla suurkaupunkien voimakkaan rakentamisen tuomat ongelmat loivat tarpeen rajoittaa tiiviyttä. Tällöin syntyi kaupunkisuunnittelun ammattikunta. Sata vuotta myöhemmin kaupunkiseutujen voimakas laajentuminen ja autoliikenteen päästöjen yhdistelmä hajautti kaupungit ja ammattikunta käänsi kelkan tehokkuuden rajoittamisesta tehokkuuden edistämiseen. Nyt 2000-luvulla kaupungit ovat tavallaan ulosmitanneet tiiviin ympäristön hyödyt samalla, kun mobiili talous kyseenalaistaa fyysisen läheisyyden tarpeen monella alalla. Tulisiko suunnittelijoiden siirtyä pohtimaan kaupungin muita piirteitä, kuin tehokkuutta?

Voiko tehokkuuden tavoitteesta oppia ulos?

Suunnittelussa mitattavat suureet tulee valita huolellisesti, kun tehdään ihmisten kaupunkeja. Tulee tunnistaa ne kaupungin piirteet, jotka ovat tärkeitä kansalaisten tarpeiden, ympäristön terveyden ja planeettamme kannalta. Yksi vaihtoehto on korvata tiheyden käsite monimuotoisuuden (diversity) käsitteellä suunnitteluhankkeissa – monimuotoisuus sellaisena kuin se koskee ihmisten monimuotoisia tarpeita, kuin myös biodiversiteettia. Tämä pieni muutos tehokkuudesta monimuotoisuuteen johtaa hyvin erilaiseen suunnitteluajatteluun. Maankäytön ja liikenteen suunnittelijoiden on pohdittava yhdessä, miten päästä kestäviin ratkaisuihin perinteisen osaoptimoinnin sijaan. Vain yhteinen tarkastelu yli ammattikuntarajojen mahdollistaa kestävien ratkaisujen löytämisen. Tämä edellyttää prosessien muuntamista niin infrastruktuurihankkeiden rahoituskriteereissä kuin sijoitetun pääoman tuoton laskennassa kiinteistösijoituksissa. Institutionaaliset pankit (kuten Euroopan investointipankki) ovat jo lähteneet tällaiseen rahoituspolitiikkaan. Mutta monimuotoisten alueiden luominen kaupunkeihin edellyttää muutosta myös itse suunnitteluprosessissa.

Liikkumisen tarve ja siitä johtuva liikenne aiheuttaa nykyisin noin 20% hiilijalanjäljestä. Nykyisestä suunnittelutavasta johtuen liikennesuunnittelijat eivät yleensä pyri minimoimaan ihmisten tekemien matkojen määrää tai pituutta. Monimuotoisilla alueilla matkojen kohteet ja lähtöpaikat voivat olla lähempänä toisiaan. Tällöin ihmiset voivat yhdistellä matkoja helpommin tarpeidensa täyttämiseksi. Tällä on iso vaikutus ​liikenteen ​hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteiden tukemisessa.

Suurimmat haasteet muutoksessa

Suurin haaste on itse ajatusmallin muuttaminen. Kaupunki- ja liikennesuunnittelijoilla on jo osaaminen ja työkalut vaikutusten arviointiin monista tärkeistä asioista, kuten ihmisvirtojen, palvelukehityksen tai kestävyysvaikutusten ennustamisesta. Itse suunnittelutoiminnan muuttamiseksi meidän on kuitenkin muotoiltava uudelleen yhteistyöprosessit ja laskettava muutakin kuin kerrosalaa. Uusien ajatusten tuloksena suunnittelu ei ehkä maksimoi kerrosalaa, mutta tilarakenne saattaa olla optimaalinen monimuotoisuuden kehittymisen kannalta. Myös pehmeät arvot kuten vehreys tulisi tehdä "koviksi" ja yhtä oleellisiksi kuin tehokkuutta mittaavat raportit. Liikennesuunnittelun osalta haastavin kysymys alan kehittämisen kannalta on siirtyä liikennekeskeisestä, reaktiivisesta suunnittelukäytännöstä tarjontaperustaiseksi liikenne- ja maankäytön suunnitteluksi. Miten saada kaupunkirakenne tarjoamaan mahdollisuuksia kestävään arkeen?

Uudet ajatusmallit projekteissa

Tällä hetkellä kaupunkisuunnittelijat, liikennesuunnittelijat, kaupan konsultit ja rakennusarkkitehdit, toteutusvaiheen insinööreistä puhumattakaan, ovat kaikki erillään omissa organisaatioyksiköissään sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Alojen välillä ei usein siirry kuin tieto suunnitelman kerrosalasta, johon kunkin tahon oma suunnittelu perustuu. Olemme tehneet muutamia todella monialaisia projekteja suurille kaupungeille Suomessa ja joitain myös Ruotsissa. Näissä projekteissa kehitimme yksinkertaista analytiikkaa mitata muutakin kuin kerrosalaa ja yhdistää liikenteen paikalliset arviot seudullisiin. Näin pystyimme arvioida suunnitelmien monimuotoisuuspotentiaalia, jota kutsuimme urbaaniksi kapasiteetiksi. Tärkein oppi oli, että keskeisimmät haasteet näissä projekteissa eivät olleet vaadittavat innovaatiot tai tekniset välineet, vaan eri osapuolten sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin sektoritavoitteiden sijaan. Kaupunkien kestävyyden kannalta olisi tärkeää, että kaikki kaupunkisuunnitteluun osallistuvat ammattikunnat haastavat työskentelytapoja ja haluavat kehittää osaamistaan yli toimialarajojen.

Arkkitehti-kaupunkisuunnittelija Teemu Jama ja johtava liikennekonsultti Risto Jounila pohtivat tässä kirjoituksessa sitä, miten kaupunkisuunnittelulla voidaan edistää elinvoimaisten alueiden luomista. Artikkeli perustuu aiemmin laadittuun englanninkieliseen haastatteluun kansainvälisen suunnittelutoimisto WSP:n Insights -sarjassa (https://www.wsp.com/en-GL/insights/redefining-the-metrics-to-create-livable-cities/ )

 

Lisätietoja:

Teemu Jama

Teemu Jama¸ arkkitehti-kaupunkisuunnittelija, WSP Finland / Aalto

 

Risto Jounila

Risto Jounila, johtava liikennekonsultti, WSP Finland