kuva

Blogi: Millaisen kädenjäljen haluamme jättää?

Yritysten, erityisesti asiantuntijayritysten, kuuluu tuottaa positiivisia vaikutuksia ihmisille, ympäristölle ja yhteiskunnalle, kirjoittaa Jyrki Keinänen.

Suunnittelu- ja konsultointialan toimijoilla on paljon vaikutusta ympäristöön: rakennettuun ympäristöön, luonnon ympäristöön ja sosiaaliseen ympäristöön eli ihmisiin, ensisijaisesti omaan henkilöstöön.

A-Insinöörit pysähtyivät pohtimaan näitä vaikutuksia, ja tavoitteet kiteytettiin helmikuussa julkaistuun vastuullisuusohjelmaan.

Työyhteisö voi olla jarru – tai mahdollistaja

Meillä suunnittelijoilla, asiantuntijoilla ja projektiluotseilla on iso vastuu ja aito mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöömme. Se millaisen kädenjäljen yrityksenä jätämme, on meistä jokaisesta kiinni – edellyttäen, että työyhteisö antaa mahdollisuuden toimia hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta edistävästi.

Parhaan työpaikan rakentaminen on ollut A-Insinööreissä jatkuva, strategisen tason kehitysprojekti jo pitkään. Tähtäimessämme on työyhteisö, jonka henkilöstö kokee – ei vain hyväksi, vaan erinomaiseksi –, jossa he voivat hyvin ja haluavat antaa parastaan.

Asiantuntijoita kun olemme, parhaassa työpaikassa työtehtävät ovat haastavuudessaan innostavia. Sellaisissa tehtävissä ammatillinen osaaminen joutuu koetelluksi, ja niiden parissa tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä.

Onnellisuutta ja jaksamista tuottaa ammatillisten asioiden rinnalla työyhteisössämme myös se, miten kohtelemme toisiamme kollegoina ja kumppaneina. Keskeistä on jokaisen arvostaminen, ja vallan, vastuun ja vapauden antaminen.

Luottamus ja vapaus lisäävät motivaatiota. Ne kannustavat käyttämään osaamista ei pelkästään itsemme ja asiakkaidemme hyväksi, vaan myös koko toimialan kehittämiseksi. Luottamuksen ilmapiirissä jaksamme kaikki paremmin kuin epäluottamuksen ilmapiirissä.

Kestävä tulevaisuus on meidän käsissämme

Asiantuntijoiden tehtävänä on taistella maailman kompleksisuutta vastaan. Meidän, joilla on koulutus- ja kokemustaustaa, pitäisi pystyä tuottamaan uutta empiiristä tietoa ja toisaalta yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita – niin vaikeata kuin se usein onkin.

Ilmaston muutos ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen ovat ihmiskunnalle valtavia haasteita. Rakennetun ympäristön asiantuntijoina voimme kuitenkin suuresti vaikuttaa siihen, miten onnistumme nämä haasteet ratkomaan.

Tunnistamme A-Insirööreissä Suomen hiilineutraaliustavoitteet ja autamme lukuisissa hankkeissa asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa hiilipäästöjen ja kiertotalouden alueilla. Olemme luoneet uusia toimintamalleja rakennushankkeiden vähähiiliseen läpivientiin koko toimialan hyödyksi. Kehitämme systemaattisesti omaa osaamistamme ympäristövaikutusten ja ratkaisukeinojen asiantuntijoina.

Jatkossa hiilikädenjälkemme tulee oleman meille tärkeä vastuullisuusohjelman mittari. Siihen kiteytyy suurin vaikutuksemme: miten otamme vastuun asiakkaiden ympäristötavoitteista, kiritämme niitä ja autamme minimoimaan hiilipäästöt mahdollisimman monessa rakentamisen hankkeessa.

Vastuullisuutta on myös se, että kerromme kestävään ympäristöön liittyvistä havainnoista ja ratkaisukeinoista avoimesti. Tietoa ja osaamista jakamalla kiritämme koko toimialaa, samalla myös itseämme. Se, että kaikki ovat yhtä huonoja, ei vie maailmaa eteenpäin.

Vastuullisuus nojaa toimintakulttuuriin, ei papereihin

Yrityksen kädenjälkeen kuuluu auttaa myös heikommassa asemassa olevia, vaikka he eivät välttämättä olisikaan suoraan kytköksissä toimintaympäristöön.

A-Insinöörien valinta on tukea kehitysvammaisten ihmisten mahdollisuuksia palkkatyöhön. Me haluamme luoda työssä onnistumisen edellytyksiä ja tarjota niitä myös heille, joille tämä mahdollisuus ei ole ollenkaan itsestään selvä. Samalla jatkamme A-Insinöörien perustajan, sosiaalineuvos Kalevi Ahosen työtä ja sydämen asiaa.

Vastuullisuushan elää yrityksen DNA:ssa, johtamis- ja toimintakulttuurissa ja arjen teoissa, paljon vahvempana kuin papereilla. A-Insinöörien vastuullisuusohjelmaan voi tutustua tarkemmin täällä.

 Jyrki Keinänen

 

Kirjoittaja on A-Insinöörien toimitusjohtaja, SKOL hallituksen puheenjohtaja ja rakennusalan kehittäjä, joka puhuu intohimoisesti paremman rakentamisen, yhteistoimintamallien, digitaalisten ratkaisujen soveltamisen ja arvontuoton puolesta. Twitter: @jyrkikeinanen LinkedIn: Jyrki Keinänen