Kristofer Mäkinen

Esittely: SKOL kesäteekkari Kristofer Mäkinen

SKOLilla on aloittannut kesäteekkarina toisen vuoden opiskelija Kristofer Mäkinen.

Moi!

Nimeni on Kristofer Mäkinen ja olen SKOLin kesäteekkari vuosimallia 2020.

Aloitin Energia- ja ympäristötekniikan opinnot Aalto-yliopistossa vuonna 2018. Lukioikäisenä muutin Ouluun, ja nyt viimeiset pari vuotta olen ihmetellyt pääkaupunkiseudun menoa. Yliopistossa toimin Rakennusinsinöörikillan raadissa Isännän roolissa, sekä pienemmissä tehtävissä mm. Polyteknikkojen Saunaseuran puheenjohtajana.

Vapaa-aikani täytän monimuotoisella urheilulla; kuntosalitreenit täydentävät kehonpainoharjoitteluani sekä kaikenlaista tangoilla temppuilua. Lisäksi nautin rauhallisista videopeli-illoista pikkuveljeni kanssa etäyhteyden välityksellä. Haikailen myös aika ajoin vaelluksesta, kalastuksesta sekä muusta eräilystä, joten pyrin löytämään itseni Lapin erämaan kalavesien äärestä joitain kertoja vuodessa.

SKOLiin päätin hakea kuultuani yhdistyksen tarpeesta kesäteekkarille. Olin jo aikaisemmin kiinnostunut konsulttialasta, joten etsin kesätyöltäni mahdollisuutta päästä tutustumaan siihen paremmin. SKOL tarjoaakin tähän hienon alustan, sillä saan syventyä suunnittelu-, konsultti- ja yhdistystoimintaan uniikin näkökulman, alan liiton, kautta. Odotan työn olevan monipuolista, haastavaa ja tärkeitä työelämän taitoja kehittävää. Kaiken kaikkiaan, odotan innolla tulevaa kesää!

Kris