YVA

Kohti YVA-hankkeiden digiaikaa

Ti, 25.02.2020 - 15:27

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on tuotu digitaaliselle alustalle ensimmäistä kertaa Suomessa. Alustan käytöllä pyritään parantamaan hankkeiden viestintää ja vuorovaikutusta sidosryhmille.

Digialustan käyttö on maailmalla jo tuttu asia, ja nyt lanseerattu käyttöön myös Suomessa.

– Hyödynsimme alustaa Majasaaren jätekeskuksen laajennushankkeen vaikutusten arvioinnissa. Alusta toimii internetsivujen tapaan, ja sen visuaalisuus auttaa hahmottamaan arvioinnin monitahoista prosessia paremmin. Sivusto sisältää tekstien lisäksi muun muassa selattavia karttoja, kuvia, videoita sekä linkkejä lisätietoihin, kertoo hankkeen YVA-konsulttina toimiva Eero Parkkola Rambollilta.

Digialustalta löytyvät kaikki YVA-ohjelmaan liittyvät asiat. Arvioinnin edetessä sisältöjä kehitetään eteenpäin, ja lopulta sivustolta löytyy koko YVA-selostus. Jatkuva vuorovaikutus ja sujuva tiedonkulku alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa on tärkeää. Digialusta antaa tähän tervetulleen työkalun niin vaikutusten arvioinnin alkaessa kuin hankkeen edetessä.

Ympäristövaikutusten arviointi tehdään hankkeista, jotka voivat aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia ympäristöön. Arviointimenettelyn avulla selvitetään hankkeen vaikutukset, jotta ne voidaan ottaa suunnittelussa ja päätöksen teossa huomioon. Useimmat jätteiden käsittelyyn liittyvät hankkeet vaativat YVA-menettelyn.

-> Tutustu YVA-ohjelman digialustaan (https://rambollglobal.maps.arcgis.com/apps/MapSeries/index.html?appid=ae56a39276b94bef857d5e2efea9aecb)

 

Ota yhteyttä

Eero Parkkola, eero.parkkola@ramboll.fi, p. P: +358 400 742 271

Johtaja, uudet liiketoiminnat

 

Kuva: Ramboll