Lidlin järvenpään logistiikka

Lidlin Järvenpään logistiikkakeskuksessa uusia energiaratkaisuja

Lahden moottoritien kupeessa sijaitsee elintarvikkeiden vähittäiskauppa Lidlin jakelukeskus, jossa arvioidaan käyvän keskimäärin sata rekkaa vuorokaudessa vuoden ympäri.

Rambollilla on ollut merkittävä rooli hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastasimme jakelukeskuksen rakennuttamisesta ja valvontatehtävistä sekä rakennuksen riskienhallinnasta, kylmäsuunnittelusta ja ympäristö- ja energiakonsultoinnista.

Rakennukselle on määritelty tiukat energiatekniset tavoitteet. Kestävän kehityksen mukaiset energia-, rakenne- ja tekniikkaratkaisut on huomioitu rakennuksen koko elinkaarella. Jakelukeskuksen katolle tullaan asentamaan aurinkovoimala sähköenergiaa tuottamaan.

Logistiikkakeskuksessa on peräti 20 000 neliömetriä kylmää tilaa, mikä on enemmän kuin kolmannes rakennuksen koosta. Kylmälaitteiden ja -järjestelmien lauhdelämpö voidaan ottaa talteen ja ylijäämälämpöä suunnitellaan käytettäväksi monipuolisesti myös kiinteistön ulkopuolella.

Jakelukeskuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit sähköenergiaa tuottamaan. Aurinkosähkön tuotantoa hyödynnetään lämmityksen ja jäähdytyksen yhteistuotannossa jolloin merkittävä osa kaukolämpöverkkoon syötettävästä energiasta on peräisin auringosta.

Aurinkosähkön ja lauhdelämmön talteenoton lisäksi kohteen koko energiajärjestelmä on innovatiivinen.

Älykäs energiaratkaisu koostuu teknisten järjestelmien älykkäästä mikroverkko-ohjauksesta ja energiakäytön optimoinnista kulutus- ja sääennusteiden sekä tuntitason energiahintojen perusteella. Vastaavaa kokonaisvaltaista ohjausratkaisua ei ole aikaisemmin toteutettu Suomessa tässä laajuudessa.

Älykkäillä energiaratkaisulla voidaan saavuttaa merkittävä energiansäästö ja päästövähennys. Hiilidioksidipäästöjen vähennystavoite on rakennuksessa lähes 40 prosenttia ja energiakulutukseen tavoitellaan 30 prosentin vähennystä.

 

Ota yhteyttä

Mika Kovanen, mika.kovanen@ramboll.fi, P: +358 50 568 5128

Johtaja, Älykäs ja kestävä rakentaminen

 

Kuva: Lidl