Ville Laine

Selvitys: Yritys voi ylittää koronan vahvalla kriisinhallinnalla - Avaimet löytyvät digistä, vahvasta taloudesta ja uudistumisesta

25.5.2020 klo 15.37
Mitkä ominaisuudet ovat yrityksille parasta lannoitetta kasvuun, uudistumiseen ja etenkin kriisinhallintaan? Vahva talous, sanoo Lojer-konsernin toimitusjohtaja Ville Laine. Elintärkeitä ovat myös digitalisaation ja henkilöstön kehittäminen sekä oman toiminnan uudistaminen, kertoo tuore Teknologiateollisuus ry:n selvitys

”Vahva talous ja oman kassavirran suunnittelu. Uskon, että nimenomaan teknologiateollisuudessa vahva talous on monella yrittäjävetoisella yrityksellä ollut hyvä pohja koronan kaltaiseen kriisiin valmistautuessa. Monet vanhemmat yritykset ja yrittäjät ovat kokeneet talouskriisejä ennenkin, ja siten heillä on jo luontaisena tavoitteena, että yrityksellä pitää olla aina vahva kassa – kaikissa olosuhteissa”, kertoo Lojer-konsernin toimitusjohtaja Ville Laine.

Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan puheenjohtajana Laine tuntee toimialan pk-yritykset ja tietää, miten koronakriisi koettelee teollisuusyrityksiä. Hän kehottaa pk-yrityksiä vastedes panostamaan ja hankkimaan järjestelmiä oman kassavirran suunnitteluun ja ennustamiseen.

Sairaala- ja hoitokalusteita valmistava Lojer on hyötynyt koronakriisissä muun muassa siitä, että sen liiketoiminta on ollut hyvin kansainvälistä.

”Meillä on lukuisia eri tuotealueita ja sitä kautta liikevaihto koostuu pienistä puroista niin markkina- kuin tuotesuunnassa, joten kriisi ei ole jysähtänyt meille kerrallaan vaan vaiheittain. Nyt näkyvissä on jo pieniä positiivisiakin merkkejä, kun jotkin maat ovat kriisistä toipuessa meitä edellä.”

KORONA VAHVISTAA SIIRTYMÄÄ DIGITALISAATIOON

Vahva talous nousee tärkeään rooliin myös Teknologiateollisuuden tuoreessa kasvuvoimakartoituksessa, johon vastasi tammi–maaliskuussa 186 henkilöä 118 yrityksestä. Koronakriisin vuoksi maaliskuun lopussa tehtiin lisäkysely, johon vastasi aiemmin vastanneista yrityksistä 59.

Yritykset arvioivat 40:tä eri toteamaa ja niitä verrattiin yrityksen arvioon tulevasta kasvusta, kannattavuudesta ja kriisinsiedosta koronaan liittyen. Kartoituksen mukaan tulevaan suorituskykyyn kriisissä vaikuttavat vahvan talouden lisäksi erityisesti digitalisaatio sekä tuotteiden, palveluiden ja oman toiminnan kehittämisen aktiivisuus ja toimintatavat.

 

laura_juvonen-4.jpg

Kannattavan kasvun ja uudistumisen takuuna on kyky tunnistaa kuinka digitalisaatiota ja uusia teknologioita hyödynnetään, sanoo johtaja Laura Juvonen. 

”Yritystemme mukaan kannattavan kasvun ja uudistumisen takuuna on kyky tunnistaa kuinka digitalisaatiota ja uusia teknologioita hyödynnetään niin, että asiakkaalle syntyy arvoa. Tässä parhaiten onnistuvat yritykset toimivat aktiivisesti kumppaneiden kanssa ja yrityksen sisäinen kulttuuri tukee uudistumista”, kertoo johtaja Laura Juvonen, joka vastaa Teknologiateollisuudessa kasvusta ja osaamisesta.

Mitkä tekijät vaikuttavat erityisesti tulevaan suorituskykyyn kriisissä?

 

Kasvuvoimakartoitus_digi

 

Ville Laineen mukaan aiemmin tehdyt digipanostukset näkyvät koronakriisissä esimerkiksi yritysten huoltoliiketoiminnassa.

Digi voi mahdollistaa tekemistä ihan uudella tavalla. Kun asiakkaat eivät ole nyt halunneet ottaa huoltomiehiä vastaan tai nämä eivät ole päässeet matkustamaan, on digitalisaation avulla pystytty silti auttamaan koneiden ja laitteiden loppukäyttäjiä. Vikoja on voinut analysoida, ohjelmistoja päivittää ja laitteita korjata etäyhteyksien kautta”, hän kertoo.

Laine uskoo koronan muuttavan esimerkiksi myyntityötä pysyvästi.

”Meillä esimerkiksi messut ovat olleet erittäin keskeisiä kansainvälistymisen työkaluja. Nyt niiden suosio romahtaa lyhyellä aikavälillä, ja yritysten pitää kehittää täysin uudenlaisia tapoja myydä ja kohdata asiakkaat sekä löytää potentiaaliset asiakkaat. Uskon, että verkkokaupat ja sisältömarkkinointi tulevat yleistymään sellaisillakin toimialoilla, joilla sitä ei ole perinteisesti nähty mahdollisena.”

PITKÄÄN HYVIN TOIMINUT EI ENÄÄ TOIMI

Yritykset eivät pärjää enää keskittymällä toimintatapoihin, jotka ovat tuoneet tulosta aiemmin.

”On suuri riski, että koronan aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa kehittäminen jäätyy. Silti nyt, jos koskaan, on valtavan tärkeää katsoa eteenpäin, koska me emme tule palaamaan vanhaan maailmaan”, Laura Juvonen sanoo.

Mitkä tekijät vaikuttavat pidemmän aikavälin kasvutavoitteiden saavuttamiseen?

 

top 3 kasvun edellytykset

 

Lojerille uudistamisen ja kasvun mahdollisuuksia ennen koronakriisiä toivat myynnin kehittäminen, digitalisaatio ja tuotekehitys. Laineen mukaan markkinoiden toimintatavat uudistuvat, koska asiakkaat muuttavat käyttäytymistään.

”Tämä pakottaa yritykset muuttamaan toimintatapojaan ja organisaatioitaan. Meidän pitää pystyä skaalaamaan toimintaamme hyvin nopeasti ja muuttamaan johtamista siten, että se tukee jatkuvasti muuttuvaa tilannetta. Kun esimerkiksi materiaalivirrat ovat häiriintyneet, olemme hyvin nopealla aikajänteellä joutuneet miettimään aivan uudella tavalla mitä hankitaan, mistä hankitaan ja millä tavoin se saadaan tuotua nopeasti Suomeen”, hän kertoo.

VIEKÖ ELPYMINEN TILAN HENKILÖSTÖN KEHITTÄMISELTÄ?

Kasvuvoimakartoituksen perusteella vahva talous ja kehittämisen aktiivisuus edistävät myös hyvinä aikoina yritysten kannattavaa kasvua. Lisäksi henkilöstön kehittämisellä ja hyvinvoinnilla  näyttäisi olevan yhteys kannattavaan kasvuun.

”Selvityksestämme näkee, että henkilöstön kehittämisellä, hyvinvoinnilla ja yrityskulttuurilla on vahva yhteys yrityksen toteutuneeseen kasvuun ja suorituskykyyn”, Juvonen toteaa.

Mitkä toiminnot erityisesti edistävät kannattavaa kasvua?

 

Kasvuvoimakartoitus_henkilöstö

Laine näkee, että etätyön ja etäjohtamisen vuoksi henkilöstön hyvinvoinnin huolehtimisesta tulee aiempaa haastavampaa ja vaativampaa.

”Paineiden hallinta kaikilla organisaatiotasoilla tuo tähän yhden uuden ulottuvuuden, kun stressin lähteitä on joka suunnalla paljon aiempaa enemmän. Hyvä esimerkki on lasten etäkoulu, se tuo työpaikoille ja johtamiseen ihan erilaisen tilanteen kuin totuttu etätyö. En jaksa uskoa, että etätyöstä tulisi pysyvästi uusi normaali.”

Jotta yritys voi saavuttaa kasvutavoitteensa pitkällä aikavälillä, täytyy sen kasvuvoimakyselyn mukaan huolehtia ennen kaikkea osaajien saatavuudesta ja rekrytoinnista, aktiivisesta myynnistä sekä kasvua tukevien toimintatapojen ja kulttuurin kehittämisestä.

”Osaamiseen panostaminen on aina hyödyllinen satsaus tulevaisuuteen. Siksi suosittelemme myös tässä tilanteessa koulutusmahdollisuuksiin tarttumista”, Juvonen kannustaa.

Kirjoittaja: Marjo Ollikainen,

Teknologiateollisuus ry

Lue lisää: Kasvuvoimakartoitus 2020 -yhteenveto

Kirjoitus on mukana toukokuun uutiskirjeessä.