Suhdannekatsaus
Uutinen

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 3/2021

23.8.2021 klo 12.58

Suunnittelu- ja konsultointialan (teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut) liikevaihto Suomessa laski vuonna 2020 0,3 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Tämän vuoden tammi-huhtikuussa liikevaihto oli kaksi prosenttia alemmalla tasolla kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Vuonna 2020 liikevaihtoa Suomessa kertyi kaikkiaan reilu kuusi ja puoli miljardia euroa.

Suunnittelu- ja konsultointialalla uusien tilausten arvo laski huhti−kesäkuussa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Tilauskanta jatkoi kuitenkin vahvistumistaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti−kesäkuussa euroina kahdeksan prosenttia vähemmän kuin tammi–maaliskuussa mutta yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 vastaavalla ajanjaksolla.

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa seitsemän prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa ja yhdeksän prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 kesäkuussa.

Alkuvuoden tilauskehityksen perusteella suunnittelu- ja konsultointialan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan loppuvuoden aikana arvoltaan suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten henkilöstömäärä Suomessa oli 1,5 prosenttia suurempi kesäkuun lopussa kuin vuonna 2020 keskimäärin. Henkilöstöä oli kesäkuun lopussa 54 300 eli noin 800 enemmän kuin viime vuonna keskimäärin.

Lue koko suhdannekatsaus 3/21 tästä

Aikaisemmat suhdannekatsaukset löydät täältä