Minttu Iivonen
Uutinen

Ilmastotyön tuntematon sankari: Minttu Iivonen voi todella tehdä vaikutuksen työllään

Minttu Iivonen hämmästyi itsekin, miten suuri merkitys hänen työllään on ympäristölle. Nyt tehtyjen valintojen vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän.


Tuhansien ihmisten arki helpottuu, kun Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava Raide-Jokeri tulevaisuudessa valmistuu. Minttu Iivoselle pikaraitiotiellä on erityinen merkitys.

”Olen potenut huolta ilmastosta, joten halusin päästä vaikuttamaan muutenkin kuin oman arjen henkilökohtaisilla valinnoilla.”

Rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyhtiö Sitowisen nuorempana suunnittelijana hän on ollut mukana valmistelemassa uutta raitiotietä, joka ehkäisee pääkaupunkiseudun ruuhkia ja vähentää liikenteen päästöjä.

”Tässä työssä pääsee oikeasti mukaan kestävän ja viihtyisän kaupunkiympäristön kehittämiseen. Se motivoi hakeutumaan suunnittelualalle. Minulla on muutenkin kova halu päästä tekemään yhteiskuntaan vaikuttavia isoja asioita”, Iivonen sanoo.

Opintoina liikennesuunnittelu ja maankäyttö

Iivonen opiskelee Aalto-yliopistossa liikennesuunnittelua ja maankäyttöä. Hän on työskennellyt suunnittelutoimistossa kolme vuotta opintojensa ohessa. Diplomi-insinöörin tutkinto valmistuu kesällä.

”Valitsin kaupunki- ja liikennesuunnittelun, jotta voin työskennellä merkittävissä ja kestävää kehitystä edistävissä hankkeissa. Olen potenut huolta ilmastosta, joten halusin päästä vaikuttamaan muutenkin kuin oman arjen henkilökohtaisilla valinnoilla.”

Iivonen on ollut itsekin yllättynyt suunnittelutyön suuresta hiilikädenjäljestä eli mahdollisuudesta saada aikaan positiivisia ilmastovaikutuksia. Jos kaupunki on suunniteltu fiksusti, asukkaat pääsevät helposti palvelujen äärelle julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen. Omaa autoa ei välttämättä tarvita, ja päästöt vähenevät.

Raide-Jokerissa kierrätetään reunakiviä

Raide-Jokerissa Iivonen on vastannut muun muassa ratasähköpylväiden suunnittelun viimeistelystä yhdessä arkkitehdin kanssa. Hän on myös suunnitellut raitiolinjan reunakiveyksiä, jossa hyödynnetään mahdollisimman paljon vanhoja reunakiviä kiertotalouden hengessä.

”Teollisissa investoinneissa ja rakennushankkeissa jopa 80 prosenttia ympäristövaikutuksista määräytyy suunnitteluvaiheessa tehtyjen valintojen perusteella.”

Iivosen ura lähti vauhdikkaasti käyntiin, sillä hänet valittiin viime vuonna suunnittelu- ja konsultointialan toimialajärjestö SKOL ry:n Vuoden nuoreksi konsultiksi. Kilpailussa palkittiin viisi lahjakasta alan opiskelijaa tai juuri valmistunutta nuorta asiantuntijaa.

Tunnustus valoi lisää uskoa siihen, että Iivonen on valinnut oikean alan. Valmistumisensa jälkeen hänen työnsä jatkuvat Vantaan pikaraitiotien suunnitteluun liittyvissä tehtävissä. Odotukset tulevaisuudelta ovat suuret:

”Suunnittelu- ja konsultointityö tarjoaa mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen.”

 


Suunnittelu on muutakin kuin teknistä mitoitusta

Suunnittelu- ja konsultointialan tuoma lisäarvo kestävään kehitykseen on huomattava, sanoo alan yrityksiä edustavan SKOL ry:n toimitusjohtaja Helena Soimakallio.

”Teollisissa investoinneissa ja rakennushankkeissa jopa 80 prosenttia ympäristövaikutuksista määräytyy suunnitteluvaiheessa tehtyjen valintojen perusteella.”

Suunnittelijan kädenjälki ulottuu hankkeen koko elinkaareen. Päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi materiaalivalinnoilla, ottamalla käyttöön energiaa säästäviä ratkaisuja tai lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa vaikkapa maalämmön avulla.

Soimakallion mukaan kestävässä kehityksessä kolme megatrendiä nousee ylitse muiden: ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, teollisuuden irtautuminen fossiilisista energiasta ja raaka-­aineista sekä kiertotalous. Kaikkiin näihin teemoihin löytyy Suomesta huipputason suunnitteluosaamista.

Suunnittelu on paljon muutakin kuin teknistä mitoitusta, sillä suunnittelija ottaa huomioon yhteiskunnan monet tarpeet sujuvaa arkea unohtamatta.

”Esimerkiksi hyvin suunniteltu kaupunkien ulko­valaistus luo viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta.”

Suunnittelussa korostuvat osallisuus ja yhteiskunnan moninaisuus. Se tarkoittaa vaikkapa asukkaiden mukaan ottamista kaupunginosan suunnitteluun. Myös rakennusten suunnittelu esteettömiksi on tärkeää: se palvelee niin liikuntarajoitteisia kuin vanhuksia ja lastenrattaiden kanssa liikkuvia.

Lue lisää:

bit.ly/skol_arvonluonti

Kuvat: Sami Piskonen